Isoja villoja riehakkaita...

Tervehdys jälleen hoitotädiltä ja -apulaiselta.

Olemme tätä jaksoa toista yötä katraan kanssa ja täytyypä myöntää, että hoitajien rooli on taas muuttunut suuresti. Pennut ovat siirtyneet kiinteään ruokaan, joten unijaksot ovat huomattavasti pidempiä eikä tarvitse enää niin vahtia, että jokainen saa tissitettyä tarpeekseen. Sera imettää pentuja yhä, lyhyissä jaksoissa, mutta ruokakupissa on kunnolla kosteutettua ruokaa saatavissa koko ajan. Osassa pentujen aterioita on mukana jauhelihaa, lähinnä päiväsaikaan, sillä sen ei ole syytä seisoa kupissa lämpimässä yhtään välttämätöntä kauempaa.

Nyt olemme seuraneitejä, leikkitovereita, seisottajia, ulvahtelijoita ja sylittäjiä, nuolukohteita, luoksekutsujia ja komentajia...sanalla voisi kai sanoa sosiaalistajia :) Olemme myös levonsuojia, sillä olohuoneesta laitetaan säännöllisen rytmikkäästi valot pois 23.00 ja sytytetään taas 07. Näin pennut alkavat jo nyt hiljalleen omaksua rytmin; päivisin ihmiset ovat käytettävissä ja touhutaan kaikenlaista, yöllä on pimeää ja rauhallista, ihmiset eivät tule ulvomallakaan...
Äänenkäyttö on tehostunut entisestään ja luonteensa mukaan jokainen pennuista antaa ajoittain äänimerkkejä, joita ei ihan voi enää piippauksiksi sanoa. Myös me ääntelemme koirille; esim. on oma äänensä luoksekutsulle, sellainen nopea kielenkärjen "säksätys" ja komentamiselle, joka on syvältä rinnasta tuleva "URH", jos pentu on lähikontaktissa tai tiukka käsientaputus, jos pentu on kauempana, ja halutaan saada keskeyttämään toimintansa. Luonnollisesti myös äänellä "hyväillään ja kehutaan" tai torutaan, koirathan ovat loistavia lukemaan ihmisten ääntensävyjä.

Koirien psykologiaa en ole opiskellut, ihmisten "lantut" ovat enemmän alaani, mutta huomaan touhun muistuttavan huomattavasti vauvan kanssa toimimista. Pienestä pitäen vauvolla on kyky kontaktiin ja he omaksuvat erilaisia asioita huomattavasti pienempinä kuin ennenvanhaan ajateltiin, joka on hyvä huomioida primääreissä hoitosuhteissa. Koirien kasvattaminen perheiden jäseniksi ja säännöille ei siis ala vasta luovutusiässä, vaan paljon pohjatyötä tehdään syntymästä alkaen. Jokainen perhe luonnollisesti rakentaa koiran kanssa omat suhteensa ja tarkentaa heille ja yhteiselämään sopivat rajat ja säännöt, mutta pohja tälle on hyvä luoda varhain.

Seisottaminenkaan ei luonnollisesti ole tällä hetkellä isomman koiran näyttelyharjoituksia muistuttavaa, vaan koiria opetetaan olemaan hetkiä paikoillaan, samoin kun olen ottanut tavakseni tarkastaa jokaisen koiran hampaat joka ilta, jotta ne oppisivat siihen. Näidenkään toimintojen tarkoitus ei ole yksiselitteisesti ajatus koirien mahdollisista tulevista näyttelykehistä, vaan tarve antaa ihmisen käsitellä tarpeen mukaan on olemassa jatkuvasti, niin kotona hoitotoimenpiteiden kanssa kuin eläinlääkärissä tai koulutuksissa. Koiran on hyvä pennusta pitäen opetella luottamaan ihmisen käsittelyyn. Paula on leikkaillut pentujen kynsiä useamman kerran ja konetyöt on tarkoitus aloittaa myös näinä päivinä. Kohta nähdään ihania sieviä kuonoja :)

Tänään Jumbon Faunattaressa oli Nerian valkoinen isovillakoira esitteilyssä rotunsa edustajana, terveisiä Monalle ja Nooalle :) Itse tapasin lenkillä omien koirieni kanssa ulkoilijan, joka kiinnostuneena kysyi onko tässä nyt isovillakoira, kun työkaveri on sellaista itselleen ajatellut, ihastuttuaan lapsensa isovillaan. Olen onnellisen rodun saamasta huomiosta, sillä olen usein "matkallani puudelilandiassa" miettinyt, miksei rotu ole meillä saavuttanut suurempaa suosiota. Ei tarvitse mennä kuin naapuriin ja näky on huomattavasti yleisempi; Ruotsissahan se on suhteellisesti huomattavasti enemmän rekisteröintejä isovilloista kuin meillä. "Koiraa ei ole karvoihin katsominen", pitää isovillan kohdalla mielestäni hyvin paikkansa, ja onkin mukava, että näyttelyturkkiin ei enää takerruta "ominaisuutena", vaan ihmiset huomaavat isovillan muut, ehkä varjoonkin jääneet ominaisuudet, jotka tekevät siitä loistavan koiran niin moneen muuhunkin kuin näyttelykehissä häikäisemiseen.

Vaan minäpä luulen, ettette ole niinkään odottaneet minun mielipiteitäni tai ajatuksiani, vaan haluaisitte nähdä pentujen uusimpia kuvia :) Saamanne pitää, eilisillan saldoa, olkaa hyvä!

Raija




(tämä kuva herätti hoitotiimissä keskustelua; onko kyseessä "ruuvit löysällä" ;) vai silmien pyörittäminen hoitotädin jatkuvalle heilumiselle kameran kanssa...)









Kiia ja pennuista toistaiseksi isoin Rollo


Sulo oli utelias kameran suhteen :)






Yksi äänistä on ärinä ja purina, kun sisarukset ottavat toisinaan leikkisästi mittaa toisistaan.




Taffel ja tiukka tuijotus...


"Kuvaa vaan, mutta leluahan et vie..."


Sulo miettii syvällisiä






...ja nyt painitaan...













...ja osa huveista keksitään toisinaan ihan itse ja yksin...










...kunnes joku päättää puuttua leikkiin...


Kaipuu suureen maailmaan...


Lumo...