Pentujen suurinta herkkua on oltermanni-juusto!

Pentuset täyttävät tänään kuusi viikkoa! Onnea kullannuput!

Pentuset juhlivat "synttäriään" syömällä kolmatta kertaa matolääkettä. Ihan yhtä pahalta tuo näytti maistuvan kuin ensimmäiselläkin kerralla. Määrät ovat vaan kasvaneet ensimmäisestä madotuskerrasta huimasti.

Kaikki mitä viimeaikoina on maisteltu ei ole pentujen mielestä ollut pahaa. Meillä on syöty esim. Kuivattua ruisleipää, maistettu nakkimakkaraa, kinkkua, lihaisia rustoluita (tekee hyvää kutiseville ikenille), raakaa lohta, raakaa jauhelihaa, raakaa kalkkunaa, possunkorvasta saivat tänään esimmäistä kertaaa kunnolla maistiaisia (pari päivää sitten vielä ihan leikkimiseksi meni)ja pentujen ihan ehdotonta lempparia oltermannia! Sitä kannattaa siis pentujen tulevien perheidenkin varata jääkaappiin... Yllättävää oli, että esim. Paloma ja Sirius eivät piitanneet lihapullan mausta - mutta ovat ehdottomasti juuston suuria ystäviä.

Huomenna on myös vuorossa iso etappi pentujen elämässä, sillä lähdemme päivällä pentutestiin! Tässä pentueessa on hyvin eri tavoin valloittavia koirapersoonia, osalla on jo hienosti hallussa itsensä rauhoittelun taito - osa opettelee vielä. Osa nauttisi ihmisen läheisyydestä ja sylittämisestä mielellään vaikka kellon ympäri - toiset taas tykkäävät tutkiskella ja touhotella menemään ihan omiaankin välillä.
Pentujen kanssa on meillä varsin selkeitä pelisääntöjä, joita toivon myös pentuja katsomaan tulevien noudattavan. Pennuille pyritään opettamaan, että esim. ulko-oven käyminen ei varsinaisesti tarkoita niiden kannalta mitään. Siksi kannattaa sisääntulo hoitaa aivan kaikesssa rauhassa, riisua kengät, pestä kädet, tervehtiä emä ja ennen pentulaatikolle menoakin vaikka vain seurata hetki laatikon tapahtumia. Pennut tekevät uusien ihmisten kanssa tuttavuutta varmasti mielellään myös hetkeä myöhemmin. Lisäksi pentulaatikolle mennään vasta kun siellä on hiljaista. Ainoa, jonka pennut saavat luokseen piippaamalla on niiden emä. Sera saa mennä halutessaan pentujensa luo, jos kokee sen tarpeelliseksi. Nykyään harvemmin, sillä pentujen vingahtelu johtuu useinmiten niiden toiveista saada sillä seuraa. Pentuja leikitetään ja niiden kanssa seurustellaan kyllä - ihmisen tai Seran valitsemana ajankohtana. Pentuaitaa vasten seisovia pentuja ei mielellään tulisi huomioida. Samoin olen ollut pennuille tiukkana hampaiden käytöstä (hampaita varten pennuilla on possunkorvia jne. Hampaiden käyttöinnon puhkuminen ihmiskäsiin on siis turhaa). Kättä maistelea pentu jää jälleen hetkeksi ilman huomiota. Sylistä pentu palaa laatikkoon jne. Muuten leikkiminen ja pentujen pusuttelu ja halailu on toki sallittua =)

Toivomme pennunkatsojien reippaasti esittävän mietityttäviä kysymyksiä ja olevan
rohkeasti meidän vakkareiden apuna pentujen käsittelyyn totuttamisessa (hampaiden katsominen ja varpaiden laskeminen totuttaa kynsien leikkuuseen jne). Tällä hetkellä hampaat näyttäisi tulevan kaikille oikein, samoin kivekset on tuntuneet jo hetken kaikilla pienillä miehillä.

Jatkoa ja paljon uusia kuvia luvassa myöhemmin! Ja erityisonnittelut Seran edellisessä pentueessa syntyneelle Cadmus-pojalle ja perheelle Turun näyttelystä voitetusta toisesta Sertistä ja vara-Cacibista! Kerran vielä niin on muotovalion arvo takataskussa! HIENOA!

Pennut maistelevat uusia makuja....

Aikani harmiteltuani sitä, että olin ilmeisesti heittäny pentujen uuden lelun roskiin sanomalehtiä vaihtaessani kävin sitten mustissa ja mirrissä kuumeestani huolimatta. Olen nimittäin edelleen angiinassa.

Ensisijainen syy ei kylläkään edes ollut tuo lelujen hakeminen - niitä on näitä pentuja varten vielä ihan uusiakin kaapissa, vaan enemminkin pentuaitaus-tilanteen kartoitus. Muutamat pennuista nimittäin tulevat tuosta nykyisestä aidasta heittämällä yli. Pablo oli mm. pariin kertaan viimeyönä pirteänä lattialla kirmailemassa. Vanha pentuaidan päästin jo eläkkeelle ja nyt olen kovin nirso seuraajan suhteen. Metsästys jatkuu vielä, sillä vaatimuksia on vino pino. Alankin tässä pikkuhiljaa kallistua siihen suuntaan, että askartelen sen itse tai tilaan maailmalta.´On nimittäin olemassa toinen toistaan parempia ja järkevämpiä pentuaitauksia, joita olisi todella hienoa saada Suomeenkin. Jostain syystä niitä eivät vain ole suomalaiset maahantuojat vielä keksineet.

Kirjoittelen lisää pentujen viimeaikaisista tapahtumista huomenna. Nyt tämä kuumeinen kasvattaja menee nukkumaan.

Kauniita unia toivottavat myös possunkorvia ja rustoja tänään ensimmäistä kertaa maistelleet pennut! Näistä on tullut myös possun metsästäjiä =)

Hoitotädin lutumusukat :)

Saapuessamme eilen "kartanolle", Albuksella tuntui olevan valtavasti asiaa...



...ja vasta sen paineltua telmimään muiden kanssa, huomasin mitä pieni oli tullut minulle kertomaan...Huomaatko sinä?

Isoja villoja riehakkaita...

Tervehdys jälleen hoitotädiltä ja -apulaiselta.

Olemme tätä jaksoa toista yötä katraan kanssa ja täytyypä myöntää, että hoitajien rooli on taas muuttunut suuresti. Pennut ovat siirtyneet kiinteään ruokaan, joten unijaksot ovat huomattavasti pidempiä eikä tarvitse enää niin vahtia, että jokainen saa tissitettyä tarpeekseen. Sera imettää pentuja yhä, lyhyissä jaksoissa, mutta ruokakupissa on kunnolla kosteutettua ruokaa saatavissa koko ajan. Osassa pentujen aterioita on mukana jauhelihaa, lähinnä päiväsaikaan, sillä sen ei ole syytä seisoa kupissa lämpimässä yhtään välttämätöntä kauempaa.

Nyt olemme seuraneitejä, leikkitovereita, seisottajia, ulvahtelijoita ja sylittäjiä, nuolukohteita, luoksekutsujia ja komentajia...sanalla voisi kai sanoa sosiaalistajia :) Olemme myös levonsuojia, sillä olohuoneesta laitetaan säännöllisen rytmikkäästi valot pois 23.00 ja sytytetään taas 07. Näin pennut alkavat jo nyt hiljalleen omaksua rytmin; päivisin ihmiset ovat käytettävissä ja touhutaan kaikenlaista, yöllä on pimeää ja rauhallista, ihmiset eivät tule ulvomallakaan...
Äänenkäyttö on tehostunut entisestään ja luonteensa mukaan jokainen pennuista antaa ajoittain äänimerkkejä, joita ei ihan voi enää piippauksiksi sanoa. Myös me ääntelemme koirille; esim. on oma äänensä luoksekutsulle, sellainen nopea kielenkärjen "säksätys" ja komentamiselle, joka on syvältä rinnasta tuleva "URH", jos pentu on lähikontaktissa tai tiukka käsientaputus, jos pentu on kauempana, ja halutaan saada keskeyttämään toimintansa. Luonnollisesti myös äänellä "hyväillään ja kehutaan" tai torutaan, koirathan ovat loistavia lukemaan ihmisten ääntensävyjä.

Koirien psykologiaa en ole opiskellut, ihmisten "lantut" ovat enemmän alaani, mutta huomaan touhun muistuttavan huomattavasti vauvan kanssa toimimista. Pienestä pitäen vauvolla on kyky kontaktiin ja he omaksuvat erilaisia asioita huomattavasti pienempinä kuin ennenvanhaan ajateltiin, joka on hyvä huomioida primääreissä hoitosuhteissa. Koirien kasvattaminen perheiden jäseniksi ja säännöille ei siis ala vasta luovutusiässä, vaan paljon pohjatyötä tehdään syntymästä alkaen. Jokainen perhe luonnollisesti rakentaa koiran kanssa omat suhteensa ja tarkentaa heille ja yhteiselämään sopivat rajat ja säännöt, mutta pohja tälle on hyvä luoda varhain.

Seisottaminenkaan ei luonnollisesti ole tällä hetkellä isomman koiran näyttelyharjoituksia muistuttavaa, vaan koiria opetetaan olemaan hetkiä paikoillaan, samoin kun olen ottanut tavakseni tarkastaa jokaisen koiran hampaat joka ilta, jotta ne oppisivat siihen. Näidenkään toimintojen tarkoitus ei ole yksiselitteisesti ajatus koirien mahdollisista tulevista näyttelykehistä, vaan tarve antaa ihmisen käsitellä tarpeen mukaan on olemassa jatkuvasti, niin kotona hoitotoimenpiteiden kanssa kuin eläinlääkärissä tai koulutuksissa. Koiran on hyvä pennusta pitäen opetella luottamaan ihmisen käsittelyyn. Paula on leikkaillut pentujen kynsiä useamman kerran ja konetyöt on tarkoitus aloittaa myös näinä päivinä. Kohta nähdään ihania sieviä kuonoja :)

Tänään Jumbon Faunattaressa oli Nerian valkoinen isovillakoira esitteilyssä rotunsa edustajana, terveisiä Monalle ja Nooalle :) Itse tapasin lenkillä omien koirieni kanssa ulkoilijan, joka kiinnostuneena kysyi onko tässä nyt isovillakoira, kun työkaveri on sellaista itselleen ajatellut, ihastuttuaan lapsensa isovillaan. Olen onnellisen rodun saamasta huomiosta, sillä olen usein "matkallani puudelilandiassa" miettinyt, miksei rotu ole meillä saavuttanut suurempaa suosiota. Ei tarvitse mennä kuin naapuriin ja näky on huomattavasti yleisempi; Ruotsissahan se on suhteellisesti huomattavasti enemmän rekisteröintejä isovilloista kuin meillä. "Koiraa ei ole karvoihin katsominen", pitää isovillan kohdalla mielestäni hyvin paikkansa, ja onkin mukava, että näyttelyturkkiin ei enää takerruta "ominaisuutena", vaan ihmiset huomaavat isovillan muut, ehkä varjoonkin jääneet ominaisuudet, jotka tekevät siitä loistavan koiran niin moneen muuhunkin kuin näyttelykehissä häikäisemiseen.

Vaan minäpä luulen, ettette ole niinkään odottaneet minun mielipiteitäni tai ajatuksiani, vaan haluaisitte nähdä pentujen uusimpia kuvia :) Saamanne pitää, eilisillan saldoa, olkaa hyvä!

Raija




(tämä kuva herätti hoitotiimissä keskustelua; onko kyseessä "ruuvit löysällä" ;) vai silmien pyörittäminen hoitotädin jatkuvalle heilumiselle kameran kanssa...)









Kiia ja pennuista toistaiseksi isoin Rollo


Sulo oli utelias kameran suhteen :)






Yksi äänistä on ärinä ja purina, kun sisarukset ottavat toisinaan leikkisästi mittaa toisistaan.




Taffel ja tiukka tuijotus...


"Kuvaa vaan, mutta leluahan et vie..."


Sulo miettii syvällisiä






...ja nyt painitaan...













...ja osa huveista keksitään toisinaan ihan itse ja yksin...










...kunnes joku päättää puuttua leikkiin...


Kaipuu suureen maailmaan...


Lumo...