On uskomatonta seurata kymmentä pientä elämänsä alkutaipaleella olevaa isovillaa. Alan ymmärtää kuinka Paula sanoo, että jokaisen pennun mukana maailmalle, uusiin koteihin lähtee pala sydäntä ja koirien elämää seuraa suurella mielenkiinnolla läpi niiden elämän. Kasvattajana Paulalla on varmasti aivan erityinen side kasvatteihinsa, mutta luulenpa, että tämän pentueen jäsenten kuulumisia tulee itsekin kyseltyä usein.
Niille, jotka eivät minua tunne, täytynee esittäytyä; Olen Fean ja Fendin eli Nerian Candeliferan ja Canmoy's Cosa Nostran mami, Raija. Koiria täällä kanssani hoitaa 10-vuotias tyttäreni Kiia, josta on kasvanut hieno ja osaava koirien hoitaja. Ystävyyteni Paulan kanssa alkoi reilut pari vuotta sitten, kun Seran edellisen pentueen (C-pennut) synnyttyä sovimme, että minulle tulisi pentueesta musta narttu sijoitukseen. Kahdessa vuodessa rakkaus villakoiriin on vain syventynyt, olen saanut Nerian jengistä ja rodun parista uusia ystäviä ja kuten Paula tuolla ilmaisikin, olemme muutamaa koiraprojektia hoitaneet yhdessä. Fea oli ensimmäinen villakoirani, hänessä toteutui puolen elämän mittainen haave omasta mustasta isovillakoirasta ja sittemmin perhe on täydentynyt tempperamenttisella "käsilaukkupuudelilla", yhteisprojektillamme Fendillä.
Muistan kuinka uskomatonta oli seurata Fean ja muiden pentujen kasvamista Paulan tuolloisesta blogista ja kuinka saatoin käydä useita kertoja päivässä katsomassa olisiko kuvagalleriaan tullut kuvia koirista. Sydämeni sykähdyksen olisi kuullut varmaan Joensuussa asti, kun siellä eräänä päivänä oli kuva kolmesta mustasta narttupennusta; "joku noista on meidän, tuossa kuvassa on ihan varmasti meidän tuleva, meidän oma koira..." :)
Kun sitten pääsimme tapaamaan koiruuksia ensimmäisen kerran, muistan vilinän; pentuja tuntui olevan kaikkialla...Oli uskomatonta seurata tusinaa neljän ja puolen viikon ikäistä isovillaa, jotka horjuvasti, tosin yhä kasvavalla innolla, tekivät tutkimusmatkoja ympäristöönsä. Ja kun siinä rauhassa istui ja katseli niiden touhuja, alkoi huomata luonne-eroja ja yksilöllisiä toimintatapoja; jokainen pieni villa oli jo oma ainutlaatuinen yksilönsä.
Jokainen koiramamma on myös omanlaisensa. Sera jäi mieleeni ystävällisenä ja lempeänä narttuna, joka hoiti ja huolehti, mutta myös rajasi ja komensi jälkikasvuaan. Samanlaiselta Sera vaikuttaa nytkin; sen perusluottamus ihmisiin on hyvä, joten pienen totuttelun jälkeen olen tänään saanut hoitaa sekä narttua itseään että pentuja rauhassa, tarpeen mukaan. Myös Kiiaan Sera suhtautuu samalla upealla tavalla. Koska narttu opettaa pennuille kuinka ihmisiin ja asioihin suhtaudutaan, on tärkeää, että oman koiran alku on ollut hyvä ja tasapainoinen. Feassa Seran opit näkyivät mielestäni hyvin Fendin tultua; Fea on ollut lempeä, mutta samalla rajaava ja selkeästi asemansa tunteva lauman vanhin. Rauhallisella mielellä suhtaudun myös Fean mahdolliseen pentueeseen ja sen hoitamiseen; saadut opit elämän alkupäiviltä ja -viikoilta auttavat siinäkin uudessa tilanteessa.
Toisella vierailulla saimme Kiian kanssa tutustua Feaan, siis varmuudella siihen pentuun, joka muuttaisi meille. Kuinka arvokkaita ovatkaan kuvat, joissa Fea mahtuu vielä istumaan Kiian kahden käden varaan, ja video, jossa koiramme ensimmäistä kertaa leikkii kanssamme pallolla. Sijoituspennun kohdallahan tietysti painavat ne ulkoiset, rotumääritelmän mukaiset seikat, mutta onnekseni voin todeta saaneeni pentueesta koiran, johon myös sydämessäni kasvoi heti side. Fea on perusluonteeltaan rauhallinen, "ei-jokaisen-vastaantulijan-kaveri", paimentava ja herkkä luonteinen ihanuus, jonka miellyttämisen ja jakamisen halu, oman perheen kesken, ovat suuria.
Koiranpentua kotiin odoteltaessa hauskinta oli suunnittelu ja varustelu.(-Sen kuuluisan blogin ja kuvagallerian seuraamisen lisäksi...) Koska hankittua tuli sitten sellaistakin, joka ei ollut tarpeellista tai käytännöllistä,kuten ihana sateenkaaren värinen kissa-/pentutalutin, päätin, että seuraavan koiran hankinnan yhteydessä hankin vain välttämättömän. (- Arvatkaa vain kävikö niin...-Ei!) Siinä olen kuitenkin viisastunut, mm. villakoiran turkinhoidon suhteen luotan kokemusta omaavien suosituksiin harjoista, karstoista yms. Samoin ruokien valinnassa, jossa auttoi suuresti Fean mukana aikanaan saamamme pentupaketti.
C-pentueen koiruudet ja omistajat ovat tavanneet useamman kerran mm. pentutreffailun merkeissä. On ollut mukavaa päästä vertailemaan koirien luonteita ja tapoja, vaihtamaan vinkkejä toimivista koulutus- ja harrastuskikoista sekä yleensäkin tavata villakoiriin itseni kaltaisesti ihastuneita ihmisiä koirineen. -Useammassa perheessähän on useampikin villakoira, eri kokomuunnoksinakin, joten kun villakoira vie sydämen, se taitaa vallata sieltä alaa jo heti kavereilleenkin... :)
(Jos jotakuta kiinnostaa, voi meidän matkamme vaiheita käydä lukemassa blogistamme villafea.vuodatus.net)
Täällä pentuhoitolassa on tällä hetkellä rauhallinen tunnelma, jota ei kyllä hiljaiseksi voi sanoa; Sera hengittää "liki kuorsaten", pennut inisevät ja önisevät, kuuluu ahnaan nisien imennän maiskahduksia ja tyytyväisiä pieniä huokauksia. Ei ihme, sillä tässä vaiheessahan pennuilla on kaksi vaihdetta; syöminen ja uni, joista molemmat ovat kasvamisen ja kehittymisen kannalta erittäin tärkeitä. Tuossa aiemmin kaikki pennut nukkuivat pienen hetken yhtäaikaa ja olo oli kuin aikanaan vauvan kanssa; olisin voinut tuijottaa nukkuvia pentuja aikakausia. - Tosin voin tehdä sen ihan hienosti noiden valvovienkin kanssa, niin lumoavia pennut ovat :)
Hienosti pennut kasvavat:
1 musta uros, ei merkkiä 293g
2 musta uros, punainen lakka, 181g
3 musta uros, sininen lakka, 188g
4 musta narttu 181 g
5 valkoinen uros, musta niskamerkintä 267g
6 valkoinen uros, ei merkkiä 311g
7 musta uros, hopea lakka, 221g
8 valkoinen uros, musta selkämerkki 286g
9 musta uros, 2 lakkaväriä, 318 g
10 valkoinen narttu 244g
Pentujen luonteissa, uskokaa tai älkää, on jo tässä vaiheessa Kiian ja minun mielestä eroja. Olemme havainneet, että eräs valkoisista uroksista tykkää syödä selällään ja vaikuttaa myös nukkuvan tässä asennossa usein, valkoinen "rinsessa" osoittaa kiipeilyhalukkuutta kohti Seran korvakarvoja ja pienimmät mustat tykkäävät olla kasana...Olen yrittänyt tässä illan mittaan ottaa kuvia, jotta eräänä päivänä pian täältä löytyy se kuva, jonka kohdalla teidän sydämenne sanoo; "Sydämeni on villani!"
Toivottavasti saan vielä monena päivänä viestitellä teille täältä pentulasta ja tapaamme "Neria-jengiläisinä" monta monta kertaa. Teille jotka luette tätä mielenkiinnosta rotuun tai ilman pentuvarausta; ota riski, rakastu villaan :)
:) Raija
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti