Paloma etsii sijoituskotia

Nerian Deianira on meillä kotona etsimässä sopivaa sijoituskotia läheltä pääkaupunkiseutua. Tyttö on touhukas, energinen ja toiveissa olisikin löytää sille perhe, jossa olisi kiinnostusta kouluttaa esim. tokoa, agilitya jne.

Nerian Dius Fidus "Fido"

Mamin pieni "LUMOaja" on muuttanut juuri ennen vuoden vaihdetta Raumalle Jaanan näyttelytähdeksi. Kasvattaja-mamille poika on siis ollut tähti jo syntyessään =) Kuva kertoo tässä kohdin tuhat sanaa siitä, miksi olen niin kovasti tämän pennun ulkomuotoon tykästynyt... Toivottavasti kehittyessään olisi kuin hyvä viini =D

Aluksi vauva hieman arasteli uudessa kodissaan (taisi johtua siitä, että mamma oli opettanut "äitin pojaksi"), mutta seuraavana päivänä eivät raketitkaan enää hirvittäneet pientä lutumussukkaista yhtään. Fidoa saattamassa oli koko muu kotona oleva isompien pentujen kööri, Raijan valvoessa pienten E-läisten unta. Nähdään pian kehissä FIDO!

Tässä yritys ottaa vauhdikkaista pennuista ja Fidon isosisko-puudelista ulkoilukuva. Ylänurkassa kirmailee Paloma - eli Nerian Deianira!


Fidon kuvaaminen yksin ulkona ei sen sijaan ollut kovin vaikeaa - poika kun tuntuu pitävän kuvattavana olosta ja ikäänkuin pysähteli välillä poseeraamaan =)



..................................................................................

Tämä komistus - Nerian Djambu Baros "Pablo" odottaa vielä luonani äitin ja iskän tulevan kotiin Thaimaasta!

Hoitotäti tervehtii

Olemme Kiian kanssa Paulan luona hoitamassa E-pentuja, ja täällä on ihan kummallisen hiljaista eikä kukaan istu viereen nätisti odottamaan rapsutuksia tai leikkimistä. Tuntuu kummalliselta, että kun Paula tänään palaa jälleen yhdeltä pennunvientimatkalta, hoidettaviksi palaavat enää kaksi mustaa kultaa, Pablo ja Paloma. Kuten aivan tuolla tämän blogin alkupuolella totesin, aloin silloin oivaltaa kuinka pentuihin, joita hoitaa, ja joiden kasvamista seuraa, kiintyy ja rakastuu jokaisessa johonkin piirteeseen. Nyt olen huomannut kuinka isolta ilolta tuntuu kuulla heistä ja heidän elämästään omien perheidensä kanssa.

Tämä on ollut suuri oppimismatka niin pennuttamisen, kasvattamisen kuin koiraihmisyydenkin saloihin ja moni ajatus on muokkautunut tai muuttunut, jotkut vahvistuneetkin. Suurin oppi on ollut vahvistua ajatuksessani, että koirat tarvitsevat ihmiseltä paljon, jokaisessa elämänsä vaiheessa, ja vaikka joskus voi tuntua raskaalta vastata tarpeisiin, koira palkitsee jokaisen teon moninkertaisesti.
Ja toinen oppi onkin se, että mikä kannattaa tehdä, se kannattaa tehdä hyvin ja johdonmukaisesti. Joidenkin teistä kanssa olen jutellutkin siitä kuinka olen tehnyt sen virheen, että pienempi koiristamme on saanut olla hieman enemmän "kakara", ja nyt sen kasvattua, olen joutunut ottamaan tiukemman linjan ja opettamaan koiraa vaikeamman kautta. (Siitä kai se ajatus sitten lähti:)

"Rakastan mun pentukoiraa,
se kas kaipaa seuraa ja hoivaa,
tahtoo jahdata lahkeita ja lelua omaa
usein on sisälläkin vauhtinsa kovaa.

Suloisin on, sai perheestä oman hovin,
ei ote hampaidensa satu kovin,
vaikk riehakas on, perheen kanssa sovin:
viel leikkiköön tavoillaan tovin.

Fiksu on mun koirani ihana,
se nyt vaan on vielä kakara,
ja tavat kaikki oppia voi se tuosta vaan,
-vai pitäisköhän sitä auttaa oppimaan?

Toki tahdon hihnaan sen opettaa
tavoillaan mielellään koreillakin saa,
muut koirat sais nätisti ohittaa,
ja haukun käskystä lopettaa.

Ei auta siis antaa pöydästä ruokaa,
vaikka pentu vieressä kuinka huokaa,
-ei ehkä vaadita kuin kertoja yksi,
kun koiruus oppii kerjuriksi.

Tarina kertoo, oli koira kerran,
joka sohvalle pääsi pentuna parin illan verran,
nyt sillä paikka pysyvä mielestään on,
vaikka olis isäntä, vieras istuimeton.

Jokainen pentu erilainen on,
siinä haaste, ilo ehdoton.
Yksi yhteinen tarve silti joka koiralla;
ihmisen kotona oltava on vallalla.

Ihminen koiraa kunnioittava,
voi koiransa tuntemaan opetella,
ja olla sille se johtaja,
jonka käskyjä ilo on totella.

Ne käskyt on selvät ja suorat,
johtajan tahdon esille tuovat,
ja sanat samat läpi perheen on,
apu koulutuksen verraton.

Pennun kanssa elämä on toistoa,
vaan katsopa pennun silmien loistoa,
kun saa namunsa, kehunsa aiheesta,
ihmistensä tottelemisen riemusta.

Se mitä pentuna koiralta vaaditaan,
se saa sen aikuisena tottelemaan,
ja se mita koiralle toistetaan,
sen se tekee, uudenkin innoissaan.

Jokaisen tempun siemen on kas,
ihminen kouluttamaan halukas.
Mieti siis nyt heti ja tässä,
mitä näet aikuisen koirasi tekemässä."

*RHK 30.12.2009*


Jokaiselle D-pennulle, perheineen ja johtajineen lämmöllä ihania yhteisiä hetkiä ja retkiä toivottaen:
Hoitotäti-Raija ja hoitoapulainen-Kiia

Nerian Damballa ja N. Daikoku ovat myös muuttaneet

Lapset lentelevät pesästä ihan urakalla. Nyt oli vuorossa Nerian Daikoku, jota meillä Suloksi kutsuttiin - nykyiseltä kutsumanimeltään hänkin on Jedi - eli meillä on valkoinen ja musta Jedi meidän D-pentueessa =D!

Iso valkoinen "Rollo" sai rekkarinimekseen Nerian Damballa, kutsumanimekseen Elvis ja poika muutti samalla kertaa Heidin perheen lemmikiksi. Pennut menivät sisaruksille, joista toinen perhe asuu Kemijärvellä ja toinen Ruotsin puolella. Molemmilla sisaruksilla on lapsia, joten sekä Heidin, että Marjon pennuilla riittää leikkikavereita!

Tässä pojat käyvät hakemassa nameja Peteriltä. Pojat tapaavat toisiaan siis myös myöhemmin, sillä sisarusten perheet ovat toki vierailevat toistensa luona. Toivottavasti pojat pitävät toisistaan aikuisinakin yhtä paljon kuin nyt ja osaavat nauttia yhteisistä leikeistään samalla tavoin.

Heidin mukana Ruotsiin muuttava Rollo ihmetteli mitä ihmettä mami juoksee hänen tavaransa kainalossa edestakaisin - hetkeä myöhemmin pennut pakattiin autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä ja Rovaniemelle suuntaavaa junaa.



Pennut keskellä Helsingin rautatieasemaa.... Ei muuten pelota yhtään! Tekisi vain mieli jutustella kaikkien paikalla olevien kanssa - ja melkein kaikkien kanssa juttelivatkin =D!











Pentujen mielestä junassa voi tehdä kaikenlaista... Leikkiä, syödä, tavata uusia pienempiä ja suurempia ihmis- sekä eläinystäviä jne...





Tässä hieman pohjoisen maisemia! Kaunista oli ja todella kylmää... Pakkasta reilusti parikymmentä astetta. Keskimmäisessä kuvassa Daikoku eli Jedi, muissa Ruotsin Elvis =D. Lapset osaavat hienosti myös rauhoittua!


Ja niin saatiin pojat leikkimään uusiin koteihinsa. Kotiutumiset ovat lähteneet sujumaan viimeisen kuuleman perusteella hienosti. Näitä poikia ei pakkasen vuoksi pesty, mutta omistajilla oli onneksi kokemusta villakoiran turkinhoidosta entuudestaan ja lisäopastusta saa toki pyytäessä!




Nerian Damballa "Elvis"



Nerian Daikoku "Jedi"

"On vilinää melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen...

... on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten..."

Ihan kuin meistä olisi tehty joululaulu! Totesin viimeyönä töissä itsekseni, kun joululaulu-kanava alkoi soittaa ym. laulua.

Iso osa Seran viimeiseksi jäävästä katraasta on nyt muuttanut. Haikein mielin lähden tänään viemään pohjoiseen kahta valkeaa poikaa, joita tulee kova ikävä.

Tähän mennessä muuttaneita pentuja

Nerian Dalhan "Jedi" - alun perin Taffel asustelee Jukan kanssa täällä ihan lähellä meitä - Helsinkiläinen pienestä miehestä siis myös jäi. Jedi muutti heti ensimmäisenä pohjoismaiden voittajasta kun vaan ehdin koiran hakea. Kuvia laittelen, kun kotikoneelle pääsen. Jukka on kovasti kehunut pientä poikaansa, se kun on muuttonsa jälkeen tehnyt muistaakseni vain yhdet kakat paperille ja muuten onnistunut aina ulkona. Pikku Jedi on käynyt jo uudelleen meitä tapaamassakin ja hieno pojasta näyttää kasvavan.

Nerian Dewi eli Lore (Sirius) ja Nerian Dumidicus eli Aatos (Nuuskis) ja minä pakkauduimme samana iltana vielä junaan ja matka kohti Oulua alkoi. Pojat eivät ihan kamalasti varsinaisesta matkustamisesta piitanneet, tila oli niiden mielestä turhan kortilla - ja paperille joutui pyytämään. Hienosti toki niin tekivät. Lore jäi ensin Paulan, Jorman, Molli-kissan ja Numan (aprikoosi isovillakoira)kaveriksi Ouluun ja Paula ystävällisesti vei minut vielä puolimatkaan kohti Paltamoa, joka on nyt Aatoksen koti. Aatoksen perheeseen kuuluu Teijan ja Jukka-Matin lisäksi isoveikka pinseri nimerltä "Pico". Loren perheineen tapaamme toivottavasti huomenna.

Pieni suojelusenkeli (Albus) eli Nerian Dumiel "Benjamin - Benny" on nykyisin Hyytiäisen perheen kullan nuppuna Karjalohjan kauniissa maisemissa. Benny pääsee kesän tullen nautiskelemaan oman uimarannan ihanuuksista.

Nerian Deidamian eli Dellan (Fanny) koti on hyvin lähellä vanhoja kotiseutujani. Tytön perhe suunnittelee lähtevänsä koirakouluun heti kun rokotukset selviävät. Taitaapa tyttö tulla jokuseen näyttelyynkin, kun tuosta vähän kasvaa. Dellan nuori emäntä Eveliina, pitää tytöstä hienosti huolta!

Lisää kuvia ja muuttotarinoita luvassa myöhemmin! Toivottelemme paitsi uusille Nerian-koirien perheille, myös ystävillemme ja tuttavillemme hyvää & rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2010!

Tämä hymy sulattaa sydämiä...

Tämä pieni neiti oli eräs aamu ensimmäisenä vastassa tuon söpön kuononsa kanssa... Sovittiin tytön kanssa, että se jatkaa hymyilyä niin kauan että ehdin hakea kameran, sitten se olikin jo saanut ystäviä. Tarttua hymy toisella. Pikku neiti lähettää terveisiä kotiinsa, jossa kuulemma jo odotetaan kovasti! - Pian täältä tullaan!